Jäsentiedote 1/2006


Hyvä Elijärven ranta-asukas !


Iloista kesän odotusta kaikille ranta-asukkaille. Järvestä ovat jäät lähteneet ja mökit on taas siivottu kesäkuntoon.
Myös Elijärvi-yhdistyksen toiminta jatkuu kesäisissä merkeissä. Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään 10.6.2006 klo 12:00 alkaen Yläneen Osuuspankin kerhohuoneessa Yläneellä, josta kokouskutsu ohessa.

Vuosikokouksessa kuullaan taas infoa Yläneen järvien kunnostusohjelman viime tilanteesta ja hankkeen seuraavista toimenpiteistä.

Varsinainen järviprojektin infotilaisuus yleisölle on/ oli tiistaina 23.5.2006 klo 18:00 Yläneen Luontokapinetissa. Valitettavasti tieto tilaisuudesta tuli niin myöhään, ettemme saaneet jäsenistöä informoitua ajoissa.

Hankkeen tavoitteenahan on parantaa niin Elijärven kuin myös hankkeessa mukana olevien Lampsi- ja Mynäjärven veden laatua ja virkistyskäyttömahdollisuutta.
Viime kesänähän niitettiin vesikasveja lähes umpeenkasvaneista lahdista ja kapeikoista yhteensä n. viisi hehtaaria Elijärvellä. Tänä kesänä niittoa on tarkoitus jatkaa. Lisäksi on tarkoitus tehdä pienimuotoisia ruoppauksia syksyllä ja valuma-aluekunnostuksia, joissa tehdään laskeutusaltaita, ojakatkoja ja suojavyöhykkeitä soilta tuleviin ojiin. Valuma-aluekunnostuksia on tarkoitus tehdä jo kesällä.


Näkemisiin vuosikokouksessa !

Elijärvi-yhdistys ry / Hallitus


Edellinen