Jäsentiedote 3/2019


Hyvä Elijärven ranta-asukas !



Kesä on mennyt ja odotellaan järven jäätymistä. Järven vedenpinnan korkeus on ollut melko hyvällä tasolla koko menneen kesän ja sinilevääkin löytyi vain pari kertaa eri puolilta järveä. Tai siis ainakin on pari tutkittua näytettä, joissa todettu olleen sinilevää.

Mutta kaikenlaisia eliöitä ja vieraslajeja on nykyisin liikkeellä ja leviävät aina uusiin kohteisiin. Helsingin Sanomissa oli 7.9.2019 artikkeli hyytelösammaleläimistä. Meillä ei Varsinais-Suomessa ole pahemmin havaintoja kyseisestä limaisesta hyytelökasasta, mutta Pirkanmaalla, Lempäälässä ja Vesilahdella on useampia havaintoja. ELY-keskus pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista ja varoittaa, että hyytelösammaleläimet voivat levitä muuallekin päin Suomea.

Hyytelösammaleläin esiintyi vain järvissä ja niissäkin kesäaikaan, jolloin veden lämpötilan on oltava yli 20 asteista. Eliö viihtyy parhaiten runsasravinteisissa järvissä ja ne kiinnittyvät yleensä vesikasveihin, kivikkoihin ja laiturien rakenteisiin. Loppukesästä ja syksyllä hyytelösammaleläin muodostaa lisääntymissoluja, jolloin eliö leviää todennäköisesti vesilintujen, veneiden ja muualta tuotujen huonosti puhdistettujen kalastusvälineiden mukana.

Sammaleläimet eivät ole vaarallisia, mutta melko vastenmielisen näköisiä ruskeita limamöykkyjä. Ne voivat kasvaa jopa jalkapallon kokoisiksi möykyiksi ja näyttävät jollakin tapaa sammakonkudulta. ELY-keskuksen mukaan hyytelösammaleläinten lisääntymistä voi estää keräämällä sammaleläinten yhdyskuntia pois vedestä ennen kuin ne alkavat tuottaa lisääntymissoluja loppukesällä. Havaitut eläimet tulisi nostaa maalle, jossa ne kuolevat helposti ja sen jälkeen ne voi vaikka kompostoida tai haudata maahan.

Tärkeää on myös, että kalastusvälineet, joihin sammaleläintä on kiinnittynyt, puhdistettaisiin huolella. Varsinkin, jos katiskoja tai verkkoja siirretään vesistöstä toiseen. Sama koskee tietysti myös veneitä, jotka tuodaan toisesta vesistöstä.

Nyt syksyllä vesi on kylmää ja hyytelösammaleläimiä ei varmaankaan Elijärvessä ole, mutta tulevina kesinä kannattaa kiinnittää huomio myös tällaisiin vieraslajeihin ja mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa ELY-keskukselle tai www.vieraslaji.fi sivustolle ja lähettää näytteet yhteystiedoilla varustettuna Suomen ympäristökeskukselle.

Lisätietoja:
vieraslaji.fi sivusto
ELY-keskus.fi sivusto
HS:n artikkeli 7.9.2019


Hyvää talven ja joulun odotusta kaikille !

Elijärvi-yhdistys ry / Hallitus


Edellinen